lauantai 3. joulukuuta 2016

Joulukalenterin 3. luukku: Koti siistiksi ja kauniiksi

Kaikki varmasti tietää sen ihanan tunteen, kun koti on siisti. Se todella vaikuttaa positiivisesti mieleen. Siistissä kodissa on vain yksinkertaisesti helpompaa rentoutua ja nauttia olosta. Ja tietenkin siistiin kotiin on myös mukavampaa kutsua vieraita. 

Siispä tänään siivotaan, mutta en tarkoita kuitenkaan mitään suursiivousta. Joulukuussa on niin paljon kaikkea muutakin puuhaa, joten suursiivouksen (jos sellaiselle on tarvetta) voi mun mielestä tehdä aivan hyvin vasta tammikuussa :) Tämän päivän siivouksella tarkoitan sellaista perussiivousta niissä tiloissa, joissa pääasiallisesti oleskellaan. Nyt ei siis ole tarkoitus siivota kodinhoitohuonetta tai vaatekomeroa. Eli kaikki ylimääräiset tavarat, vanhat postit, lattialla lojuvat sukat, lasten ylimääräiset lelut ym. siivotaan pois näkyvistä ja mielellään tietenkin järkevästi, eikä tungeta jonnekin sängyn alle ;) Sitten vähän imuroidaan ja pyyhkäistään kostella pöytäpinnat (ja tarvittaessa esim. keittiön/ruokailutilan lattia). Väittäisin, että kun tämä on tehty, koti näyttää jo kohtuullisen siistiltä. Tosin lapsiperheessä tämä siisteys ei pysy välttämättä kolmea minuuttia pidempään (jos sitäkään), mutta luultavasti lopputulos on silti parempi kuin lähtötilanteessa :)

Ja sitten voisi luoda vähän tunnelmaa. Jos kotia ei ole vielä somistettu jouluisilla elementeillä, niin nyt on hyvä aika tehdä myös se. Kaiva esiin jouluverhot, jouluiset tyynynpäälliset, käsipyyhkeet ynnä muut ja somista koti sellaisilla asioilla, joista juuri sinä ja perheesi pidätte.

Kun koti on siivottu ja somistettu, loppupäivän voikin sitten rentoutua, tehdä kivoja juttuja ja ladata akkuja :)

2 kommenttia :

  1. Onpas kivan näköistä. Sä vissiin oot tehnyt noi koristeet soodataikinasta ? Ihana pieni kuusi. Meilläkin on tähti..............vähän isompi :) :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Joo, tein viime jouluna noita soodakoristeita. Niistä tulee kyllä tosi kivoja, kun ne on puhtaan valkoisia ja vähän sellaisia kimaltelevia. Tosin ne menee helposti rikki...

      Poista